13.2.2025 Lohjan vuoden 2024 urheilija ja joukkue on valittu Lohjan Liikuntakeskuksen hallitus on valinnut vuoden 2024 urheilijaksi painonnostaja Minni Hormavirran ja vuoden 2024 joukkueeksi Melan Vääntäjien kanoottipoolojoukkueen. Vuoden urheilija ja joukkue palkitaan kiertopalkinnoilla sekä 500 € rahapalkinnolla. Palkitseminen suoritetaan elokuussa, lohjalaisen liikunnan päivässä. Minni Hormavirran vuosi 2024 oli erittäin menestyksekäs. Minni voitti kultaa omassa ikäluokassaan U17 Euroopanmestaruuden sekä Pohjoismaiden mestaruuden, lisäksi hän saavutti MM-kisoissa hopeaa. Vuoden 2024 saavutuslista on Minnillä pitkä ja listalta löytyy mm. yleisen sarjan Suomenmestaruus, U20 EM työnnön pronssimitali sekä hänet on valittu Euroopan ja Pohjoismaiden parhaaksi tyttönostajaksi U17 ikäisissä. Minni Hormavirta Melan Vääntäjien kanoottipoolojoukkue voitti kesäkuussa 2024 Suomen mestaruuden ja on näin ollen hallitseva Suomen mestari jo kymmenes vuosi peräkkäin. SM-turnaus joukkueessa pelasivat Elvira Hämäläinen, Marko Hämäläinen, Lumi Jääskeläinen, Jerry Mansner ja Rasmus Peterzens. Joukkuetta valmensi Jerry Mansner. Joukkue on aloittanut pelaamisen vuonna 1992. Vuonna 2024 joukkueessa pelasivat kuusi pelaajaa. Kesäisin poolojoukkue harjoittelee Helsingissä ja talvisin joukkue Neidonkeitaan uimahallilla. Vuonna 2024 poolojoukkue osallistui neljään ulkomaan turnaukseen ja yhteen kotimaan turnaukseen. Joukkue on saavuttanut hienoa menestystä myös kansainvälisissä kilpailussa, mukaan lukien useita mitalisijoja. Melan Vääntäjät kanoottipoolojoukkue